Kävin hiljattain yllättäen pitkän ja antoisan keskustelun maailmankaikkeuden luonteesta. Kallistun hiljalleen siihen suuntaan, että samalla aallolla olevat ihmiset kyllä löytävät toisensa tavalla tai toisella. Samankaltaisuus vetää samankaltaisuutta puoleensa.

Maailmankuvansa laajentaminen on paljon itsenäistä pohdiskelua, uusiin näkemyksiin ja kokemuksiin totuttelua ja niiden sulattelua. Vaan kyllä siinä keskiössä on ilmiöissä mukana oleminen ja niistä keskustelu. Vasta lähiaikoina olen oivaltanut tuon keskustelun merkityksen ja voiman, vaikka olen toki syviä keskusteluja käynyt aikaisemminkin elämässäni. Niiden suuruus ei vain ole ollut niin selvää.

Siitäkään ei ole kauan, kun ymmärsin kokemisen merkityksen. Tekemisen ja menemisen, uusien kokemusten hankkimisen. Minä kasvaa kokemusten kautta, elämän tila laajenee ja ymmärryksen taso nousee. Heittäydynkin helpommin mukaan kaikenlaisiin juttuihin, kun ennen minulle riitti niiden seikkailujen ajattelu. Aistin, kuuntelen, katselen ja haistelen kaikkea uutta. Tunnustelen maailmaa ympärilläni aivan uudesta näkökulmasta. Tahdon kokea.

Tämä koko muutoksen prosessi, jossa alituiseen itseäni pidän, on kuormittava ja huomaan vaativani paljon lepoa ja rauhaa vastapainoksi. Annankin itselleni tarvittaessa hiljaisia hetkiä ja unta. Itsensä jatkuva kasvattaminen ja laajentaminen ei ole kevyt polku. On kohdattava omia mörköjä, jotka eivät ole kuin sadussa. Ne eivät istu nätisti teekupponen kädessä, kun niitä laskee elämäänsä.

Pohdiskelu. Keskustelu. Kokeminen. Ja lepo. Siinä minun pyhä nelikköni kehitykseni tiellä. Toiminnan kautta yritän saada myös kehoni mukaan ja ottaa sen osaksi itseäni. Usein unohdan sen olemassaolon ja jätän sen huomiotta. Kehon hyvinvointi kuitenkin tukee tuota kasvun prosessia.

Täydellisyyden tavoittelu on mukana kuvioissa, mutta teen parhaani sen pehmittämiseksi. Tässä juuri keskustelu on parhaimmillaan, vaihtoehtoiset näkökulmat vaativat aina epätäydellisyyden sietoa. Itsensä epätäydellisyyden kohtaa keskustelukumppanissaan väistämättä. Suostuttelu sen peilikuvan katsomiseen on hidasta ja työlästä, varsinkin perfektionistille.

Onneksi aina on lepotauot. Onneksi aina voi ottaa aikalisän ja rauhoittaa mielensä. Onneksi aina voi laajentua entisestään.