Sadepisarat ovat värittäneet kaiken raikkaudellaan. Sade maadoittaa minua, se on aina tehnyt niin. Tässä hetkessä on valtava luovuuden energia-aalto jumiutunut kiertämään sisälleni, ja se etsii kanavaa purkautumiselleen. Huokailen ja vaihdan asentoa. Kirjoitan, kirjoitan ja sen jälkeen poistan kaiken, mitä olen saanut aikaan. Kritisoin sanojani ja ajatuksiani, en salli ryöpyn tulla.

Se on selvää, että kahle, joka luovuuden purskaustani pidättelee, on minussa itsessäni. Arvostelu ja tuomitseminen ovat alati läsnä, pettymys hiippailee takanani valmiina laskemaan lisäpainoa hartioilleni. Ryhti ottaa siitä itseensä ja kumartaa vahvalle voimalle. 

Ajatukset ovat taipuvaisia kiertämään kehää. Seuraa pettymys pettymyksen perään. Olenkin keskeneräinen ja vajavainen. Näkökentässäni on pian vain puutteita. Mutta enkö ole käynyt jo tämän keskustelun itseni kanssa. Olenko todella vielä tällä asteella itseni hyväksymisen kanssa.

Tietoisuuteni ymmärtää, että kuvittelen nämä puutteet syyksi kaikkiin hankaluuksiini ilmaista itseäni. Todellisuudessa kriittisyyteni tukkii tämän virran, ei niinkään ominaisuuteni ja olemukseni. Toki itseni tunteminen puutteineen on hyväksi kaikelle toiminnalle, silloin minulla on mahdollisuus syvällisemmin ymmärtää, kuinka asiat menevät ja miksi ne menevät niin kuin menevät.

Kriittisyyteni ja täydellisyyden tavoitteluni ovat kuitenkin asioita, jotka estävät minua täydesti elämästä. Ne tekevät itseluottamukseeni todella kipeän särön, jota tälläkin hetkellä olen ronkkimassa. Tämän kirjoituksen tekeminen tekee kipeää. Mikä tekee minusta niin kiihkeästi olematonta täydellisyyttä kohti kurkottelevan olennon? Miksi en voi hellittää hetkeksi, kun kukaan muu ei vaadi minulta sellaista?

Kirjoitan parhaillaan toisaalla itseluottamuksen koostumuksesta. Ymmärrän teorian tasolla sen olevan kaikkea muuta, kuin sitä täydellisenä olemista. Tunnetasolla uskon luottavani itseeni sitten, kun saavutan sen mystisen täydellisyyden. Ei edes jossain tietyssä asiassa, vaan aivan kaikessa. En näe olevani hyvä, ellen ole täydellinen, virheetön.

Nyt on sen aika muuttua. Pettymysten kierre katkeaa tähän. Keskityn itseäni arvostavaan sisäiseen puheeseen ja kannustan itseäni rohkeuteen haasteiden edessä. Ruokin asennetta, että aktiivisuus on tärkeää. Toiminta ruokkii energian kiertoa ja luovan energian kuuluu kiertää. Tämän kirjoituksen suurin anti on varmaan se, että se sai luovat voimat minussa jälleen liikkeelle. Antaa mennä, elämäähän tämä vain on!